Kustannussäästöjä kahviautomaatista

Helsingin yliopisto säästi kokouskahvitarjoilukustannuksia hankkimalla tiloihinsa Ferrara papukahviautomaatit. Kahviautomaateista voi hakea helposti maukkaita kahvijuomia sekä työntekijöille että vieraille. 

JOBmeal tarjoaa erilaisia kahviautomaattiratkaisuja yliopistoille ja tutkimuslaitoksille. Olemme ylpeitä, että saamme tarjota kahvit Helsingin yliopiston kampusalueella, joka on Suomen suurin ja vanhin tiedekorkeakoulu.

JOBmealin täyspalvelumalli toimii yliopistolla erittäin hyvin ja saa kiitosta työntekijöiltä.

Kustannustehokkaat kokouskahvit

Osa kahviautomaateista on vapaakäytöllä ja osassa on käytössä maksuvälineitä, kuten korttimaksu. Esimerkiksi kirjastossa asiakkaiden käytössä on maksullinenkahviautomaatti. Osassa automaateista on lisättynä maksujärjestelmä, joista työntekijät saavat kahvitaukojen aikaan kahvijuomia ja kaakaota maksutta. Muina aikoina kahviautomaattien juomat ovat maksullisia.

"Esimerkiksi kahvitauoilla klo 9-10 ja klo14-15 työntekijät voivat hakea automaateista maksutta kahvia, muina aikoina automaatti toimii maksuvälineellä" kertoo aluemyyntipäällikkö Jarmo Korhonen JOBmealilta.

"Olemme saavuttaneet kahviautomaattien avulla myös kustannussäästöjä, sillä aikaisemmin neuvottelutiloihin piti tilata kahvit ja tarjottavat yksityiseltä palveluntarjoajalta." sanoo Satu Lerssi Helsingin yliopistosta.

Kahvipalveluiden helppo käyttöönotto

Ennen Helsingin yliopistolla oli lukuisia määriä eri kahvinkeittimiä ympäri taloa, joista työntekijät keittivät itse kahvinsa. Kokoustarjoilujen kahvit ja sämpylät tai pullat tilattiin etukäteen palveluntarjoajalta. Lisäksi kahvitarjoiluihin liittyvät tilaukset, muutokset ja laskutuksen hoitaminen vaativat omat työpanoksensa henkilökunnalta.

Helsingin yliopisto kilpailutti kahviautomaattien palveluntarjoajat ja päätyi Ferrara papukahviautomaatteihin täyspalvelumallilla. "Vaikka meillä kahviautomaatit ovat kovassa käytössä, niin ongelmia niiden käytössä on ollut vähän. Jos katkoja automaatin käytössä on ollut, niin JOBmealin huolto on tullut paikalle aina viimeistään seuraavana päivänä." kertoo Lerssi JOBmealin palvelusta.

Kysy lisää yliopistojen ja tutkimuslaitosten automaattiratkaisuistamme

Haluatko kuulla lisää yliopistojen ja kampustilojen kahvipalveluratkaisuista? Täytä yhteystietosi alla olevaan yhteydenottolomakkeeseen, niin otamme sinuun yhteyttä ja kerromme lisää taukotilaratkaisuistamme. Voit myös ottaa yhteyttä suoraan lähialueesi myyjään.


Yliopistoille ja kampuksille suositellut automaatit:

Espressolaite Kalea

Valmistaa epressokahvin ja perinteisen suodatinkahvin, maitovaahto tuoremaidosta.

Pyydä tarjous tai kysy lisätietoa

Fidenza papukahviautomaatti

Monipuolinen juomavalikoima ja kaksi eri paahtovaihtoehtoa. Iso kosketusnäyttö mahdollistaa asiakaskohtaisten videoiden ja taustakuvien käytön!

Pyydä tarjous tai kysy lisätietoa

Iseo vesiautomaatti

Tehokas Iseo tarjoaa vettä useisiin erilaisiin tiloihin, myös vilkkaisiin paikkoihin. 

Pyydä tarjous tai kysy lisätietoa

Pyydä tarjous tai kysy lisätietoa automaatista tutkimuslaitokseen ja yliopistoon

  • Aina tuoretta kahvia - kuppi kerrallaan
  • Herkullisia kahvi-ja teejuomia, kaakaota sekä syötävää
  • Erilaisia maksujärjestelmiä

Ota yhteyttä 0207 210 300