Espresso
Espresso on vahva ja pieni kahvijuoma, jota koristaa kaunis kullanruskea vaahto eli crema. Vahvuutensa vuoksi espressoa käytetään pohjana monissa muissa kahvijuomissa, kuten cappuccinossa ja café lattessa.
Pienikin annos vahvaa espressoa erottuu, vaikka se sekoitettaisiin vaahdotettuun maitoon. Espresson on tietysti herkullista myös sellaisenaan nautittuna. Parhaimpien espressojen mausta voi löytyä suklaan ja sikarin vivahteita. Tyypillisesti hyvin tummaksi paahdetun espresson maussa on yleensä myös hiven karvautta. Sen kanssa voi myös nauttia palan suklaata tai lisätä ripauksen sokeria.
Espresso jauhetaan hyvin hienoksi, minkä jälkeen sen läpi ajetaan melkein kiehuvaa vettä noin 9 barin paineella. Espresso eroaa tavallisesta suodatinkahvista juuri sen valmistusmenetelmän vuoksi.
Café Lungo
Cafe Lungo on hyvä valinta, kun haluat jotain vahvempaa, mutta espresso tuntuu loppuvan kesken yhdellä siemaisulla.
Lungo valmistetaan samasta määrästä hienoksi jauhettua kahvia kuin espressossa, mutta kahvin uuttamiseen käytetään enemmän vettä. Lopputuloksena on nimensä mukaisesti ”pitkä” espresso. Näin noin 50 ml mittaisesta espressosta saadaan noin desilitran verran lungo-kahvia.
Jos sen sijaan haluat espressoakin vahvemman kahvijuoman, valitse ristretto. Espressoa lyhyempi ja väkevämpi annos (n. 15–20 ml) sopii vahvan kahvin ystävälle sekä espressopohjaisiin juomiin.
Cappuccino ja Café Latte
Cappuccino ja café latte löytyvät jokaisen kahvilan juomalistalta. Molemmissa on pohjalla espressoa sekoitettuna vaahdotettuun maitoon, joten monet pohtivat cappuccinon ja café latten eroa. Ratkaiseva ero löytyy kahvin ja maidon suhteesta sekä koostumuksesta.
Cappuccinossa espressopohjaan sekoitetaan höyrytettyä ja vaahdotettua maitoa. Cappuccinossa maistuu vahvemmin kahvi ja sitä voi hyvin juoda aamusta aina iltapäivään asti. Latte on maultaan lempeämpi, sillä siinä on enemmän maitoa suhteessa kahviin. Monet italialaiset aloittavat päivänsä café lattella, eikä sitä ole tapana juoda myöhemmin päivällä.
Flat white
Flat white on cappuccinon hurmaava sukulainen, jonka koostumus ja koko voivat vaihdella paljon riippuen siitä, missä sen tilaat.
Latten ja cappuccinon tavoin myös flat white koostuu espressosta ja höyrytetystä maidosta. Flat whitessä on tyypillisesti 1 osa vahvaa espressoa sekä 2 osaa höyrytettyä maitoa. Voit nauttia flat whiten mihin aikaan tahansa mieltymyksiesi mukaan, jos kaipaat kofeiinilisää päivääsi.
Americano
Toinen usein hämmennystä aiheuttava kahvikysymys on mustan suodatinkahvin ja americanon ero. Moni kahvila tarjoaa americanoa vaihtoehdoksi suodatinkahville, mutta kyseessä on kaksi eri juomaa.
Siinä missä suodatinkahvi valmistetaan nimensä mukaisesti suodatinkeittimellä, americanon pohjalla on espresso, johon lisätään kuumaa vettä. Americanon vahvuus riippuukin siitä, kuinka paljon vettä siihen lisätään.
Wiener café
Wiener café on yksi kysytyimmistä kahvijuomista, jonka nimi viittaa hienostuneisiin wieniläisiin kahviloihin.
Juoman pohjana toimii musta kahvi, mikä erottaa wiener cafén cappuccinosta ja lattesta, joissa maito sekoitetaan espressoon.
Juoman suklainen maku tulee kaakaosta, ja päälle lisätään kevyesti vaahdotettua maitoa. Lopputulos on pehmeämpi ja makeampi kuin cappuccino. Wiener café sopii hyvin iltapäiväkahviksi silloin, kun haluat vaihtoehdon lattelle tai cappuccinolle.
Haluaisitko oppia lisää kahvien eroista?
Tutustu, miten kahvitastingilla opitaan tunnistamaan eri kahvilajikkeet, kahvin paahtoasteet ja erilaiset kahvijuomat ammattilaisen coffeemasterin johdatuksella.
"Mieltymykset menevät tastingissa usein uusiksi" , kahviasiantuntija Kaija Paltemaa sanoo.
Tummin paahto on tyypillisesti suosituin.
“Aika usein ihmiset yllättyvät. Heillä saattaa olla voimakaskin ennakkonäkemys mielikahvistaan, joka sitten muuttuu kun kahveja maistetaan sokkona. Muutos on lähes aina tummempaan suuntaan”, Paltemaa kertoo.
Muita suosittuja kahvijuomia
Cortado: Flat whiten tapaan myös cortadon koostumus ja koko voivat vaihdella. Tyypillisesti cortado valmistetaan sekoittamalla espressoa ja vaahdotettua maitoa samassa suhteessa.
Caffè macchiato: Valitse macchiato, jos haluat nauttia espresson vahvuudesta, mutta vain pienellä tilkalla vaahdotettua maitoa.
Café au lait: Nimensä mukaan café au lait on kahvia maidon kera. Erona latteen on, että café au lait valmistetaan suodatinkahviin espresson sijaan.
Kahviautomaatit, joista saat erikoiskahvijuomia
Gaggia 500 hot/cold
Paras kahvikokemus. Kahvilatason aidot espressot, erikoiskahvit ja kaakaot kuumana ja/tai kylmänä
Wittenborg 100
Paras kahvikokemus. Laaja valikoima erikoiskahvijuomia yhdistettynä pohjoismaiseen estetiikkaan ja tehokkuuteen.