Lisäksi monella työntekijällä on kahvista vahvat mielipiteensä ja mieltymyksensä, jolloin tyytymättömyys laatuun tai keittimien toimintaan näkyy nopeasti palautteessa. Työpaikan arkea helpottava ja taukoja piristävä kahvipalvelu säästää henkilöstön aikaa tärkeisiin työtehtäviin ja varmistaa, että kahvia on aina tarjolla.
Mistä kahvin hinta koostuu?
Suomalaisen kuluttajan kuppiin päätyvän juoman hinta koostuu raakakahvin markkinahinnan lisäksi monesta muusta tekijästä. Kahvia viljellään lämpimillä alueilla päiväntasaajan molemmin puolin, joten raa’at pavut on ensin rahdattava Suomeen, missä ne paahdetaan ja usein sekoitetaan halutunlaisen lopputuloksen saamiseksi.
Luonnollisesti jokainen vaihe toimitusketjussa nostaa kuluttajille päätyvän tuotteen hintaan. Kaikki kahvipavut eivät myöskään ole saman arvoisia, sillä parempilaatuinen ja vastuullisesti tuotettu kahvi on kalliimpaa. Onneksi tälle lisähinnalle on yleensä myös perusteita, sillä laadukkaan kahvin tunnistaa myös mausta.
Työpaikoilla kahvin hintaan vaikuttaa paahdon, logistiikan ja laadun lisäksi valmistustapa, hävikki ja laitteet. Siksi pelkkä kahvin kilohinta ei vielä kerro, mikä ratkaisu on työpaikalle pitkällä aikavälillä kustannustehokkain.
Miksi kahvin hinta nousee?
Kahvin maailmanmarkkinahintaa ohjaa moni taloudellinen ja ympäristötekijä. Näistä erityisesti sääolosuhteiden ja ilmastonmuutoksen vaikutukset ovat olleet kasvattamassa kahvin hintaa vuodesta 2021 lähtien.
Kahvipensas on erityisen altis pakkaselle ja kuivuudelle, minkä seurauksena äärimmäiset sääolosuhteet ovat kiihdyttäneet hintojen nousua. Kahvin kasvulle epäsuotuisat sääolosuhteet maailman suurimmassa kahvintuottajamaassa Brasiliassa ovat horjuttaneet kahvimarkkinoita globaalisti.
Suomessa juotavat kahvit ovat lähes yksinomaan arabica-lajiketta, joka kestää sään vaihtelua heikommin kuin halvempi mutta vähemmän arvostettu robusta, jolle ei ole ollut yhtä suuria hintapaineita viime vuosina.
Kahvin kustannukset ovat nousseet – hävikin merkitys korostuu
Vaihtelevat kahvin maailmanmarkkinahinnat näkyvät odotetusti myös työpaikkojen kahvikustannuksissa. Ei siis ihme, että yhä useammassa työympäristössä on aloitettu kiinnittämään huomiota kahvin juonnin kustannuksiin.
Yksi merkittävä tekijä on hävikki – eritoten siksi, että kahvin kaataminen lavuaarin on helposti vältettävissä. Kahvihävikkiä syntyy erityisesti perinteistä suodatinkahvia keitettäessä.
- Kahvia keitetään liikaa: Suomalaisilla on usein tapana keittää täysi pannullinen, vaikka juojia olisi vain muutama. Seurauksena kupillinen tai jopa puolet pannusta jää juomatta.
- Kahvi kitkeröityy pannun jäädessä seisomaan lämpölevylle: Kahvi on parhaimmillaan juuri keitettynä. Siksi suodatinkeittimellä valmistettu juoma tulisi kaataa kuppiin heti keittämisen jälkeen, jos mahdollista.
- Kahvia mitataan liian paljon tai liian vähän: Paahtimot lisäävät kahvipakkauksen kylkeen annosteluohjeen hyvästä syystä. Väärin annostellut kahvinpurut saavat itse juoman maistumaan liian laihalta, kitkerältä tai vahvalta.
- Toimistojen käyttöaste vaihtelee: Etä- ja hybridityön myötä kahvin kulutus ei ole ennakoitavissa päivästä toiseen. Kuppi kerrallaan valmistava kone keittää kahvia vain todelliseen tarpeeseen.
Luotettavan ja säännöllisesti huolletun automaatin valmistama kahvi on tasalaatuista, jolloin virhelaskennat purujen annostelussa eivät ole enää ongelma.
Kahvipalvelu säästää aikaa tärkeämpiin tehtäviin
Kahvin hinta ei ole ainoa kustannuskysymys työpaikoilla, sillä kahvin keittäminen, laitteista huolehtiminen, siivous sekä raaka-aineiden hankinta vievät oman aikansa, joka on pois tärkeämmistä asioista, kuten kahvitauoista.
Jos kahvihuoltoon kuluu esimerkiksi 20–30 minuuttia päivässä, vuodessa tämä tarkoittaa kymmeniä työtunteja, jotka voisi käyttää ydintehtäviin.
Hyvä maku on myös kustannustekijä. Kun kahvi maistuu hyvältä, sitä ei kaadeta viemäriin eikä työntekijöiden tarvitse hakea kahvia työpaikan ulkopuolelta. a juomakelpoista kahvia. Kahvikoneet sopivat myös asiakastiloihin, joissa juomalla on tärkeä vaikutus mielikuvaan yrityksestäsi.
Kahviautomaatin toinen etu on sen tasalaatuisuus. Kun oma suosikki on kerran löytynyt koneen juomavalikoimasta, jokainen kuppi maistuu juuri oikealta eikä lopputulos ole keittäjästä kiinni. Monipuoliset koneet jauhavat pavut ja valmistavat tutun suodatinkahvin lisäksi myös espressopohjaiset kahvijuomat.
Kahvipalvelun ulkoistaminen helpottaa myös laitteiden ylläpitoa ja raaka-aineista huolehtimista. Ylläpitoon ja kahvitilanteen seurantaan kuluva aika säästyy merkityksellisempään työhön, kun säännöllinen huolto ja kahvipapujen toimitus tehdään puolestasi.
JOBmealin Premium-palveluun kuuluu myös kahviautomaattien etäseuranta, jolla varmistamme, että laitteesi on aina käyttövalmiina. Ennakoiva etäseuranta vähentää yllättäviä huoltokäyntejä ja käyttökatkoja, mikä tekee kustannuksista paremmin ennakoitavia.
Löydä teille sopiva kahvipalvelu